Miten päädyin yrittäjäksi henkilöstöpalvelualalle?

 

Kirsi Naamanka,  yrittäjä/toimitusjohtaja

 

 

Ensimmäinen liikeideani oli perustaa sairaalan lähettyville kukkakauppa, missä myisin kesällä keräämiäni kukkia sairaalaan vierailemaan tuleville asiakkaille. Olin 3-vuotias, ja saanut juuri pikkusiskon, jota olin käynyt katsomassa sairaalassa.

 

Olen tiennyt tulevani yrittäjäksi niin kauan kuin muistan. Yrittäjäperheessä ja –suvussa kasvaneena ajatus tuli varmaan jo geeneissä. Kouluaikana kuvittelin perustavani myöhemmin arkkitehtitoimiston. Tämä tavoite ohjasi kaikkia ainevalintojani. Vasta kun lukion viimeisellä luokalla tilasin ennakkotehtävät, oivalsin, ettei piirustustaitoni riitä jotta pääsisin opiskelemaan arkkitehdiksi silloiseen Aalto Yliopiston edeltäjään. Tipahdin tyhjän päälle, enkä yo-kirjoitusten jälkeen oikein tiennyt mihin suuntaisin.  Opiskelin aluksi Helsingin yliopistossa kemiaa, mutta kärsimättömyyteni aiheutti haasteita pikkutarkkaan laboratoriotyöskentelyyn. Tajutessani kemistin uran epärealistisuuden, menin vierailemaan muiden alojen luennoille.  Kävin mm. valtio-opin ja sosiologian luennoilla, mutta vasta taloustiede herätti mielenkiintoni. Luottavaisin mielin vaihdoin kemian opinnot taloustieteen opintoihin.

 

Valmistumiseni jälkeen työskentelin erilaisissa B2B -myyntitehtävissä.  Olen aina viihtynyt asiakasrajapinnassa, koska se avaa erilaisia näkökulmia. Myyntitehtävissä kyse on oikeastaan aina ratkaisujen etsimisestä. Aiemmassa työpaikassani minun tehtävänäni oli löytää uusia yrittäjiä  henkilöstöpalvelualalla toimivalle yritykselle, joka halusi laajentaa toimintaansa muualle Suomeen. Näin päädyin sattumalta henkilöstöpalvelualalle. Myöhemmin törmäsin nykyiseen yhtiökumppaniini, jonka kanssa perustimme Kilta Henkilöstöpalvelu Oy:n vuonna 2000.

 

Vuonna 2000 työvoimanvuokraus oli vielä varsin tuntematonta pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Se herätti myös paljon ennakkoluuloja ja epäilyksiä. Päijät-Hämeessä monet suuretkaan yritykset eivät olleet tutustuneet asiaan. Erään suuren yrityksen tuotantojohtaja jopa epäili että näinköhän tuolla alalla tyttöressukka  pystyy itsensä elättämään.  En antanut periksi, vaikka välillä vähän hirvitti. Nyt olemme toimineet jo 18 vuotta. Suurin osa asiakkaistamme toimii teollisuudessa, missä kaivataan monentyyppistä osaamista. On mielenkiintoista nähdä miten raaka-aineista ja suunnitelmista syntyy ammattilaisten käsissä erilaisia tuotteita. Isälläni oli aikanaan pieni metallipaja, joten metallin työstöstä syntyvä haju on tuttu jo lapsuudestani.  Teini-ikäisenä olin myös vanhempieni apuna, kun kesällä pellolla sahattiin tukkeja lankuiksi ja laudoiksi. Ehkä kiinnostus valmistavaa teollisuutta kohtaan tulee osittain myös sieltä.

 

Palkitsevaa on ollut huomata miten meidän kautta työllistyneet työntekijät ovat pärjänneet hyvin ja löytäneet paikkansa työelämässä. Osa on myös jatkanut opintojaan. He toimivat nyt esimerkiksi esimiestehtävissä asiakkaallamme.  Kaikki on mahdollista, jos asenne ja motivaatio on kohdallaan.

 

Tässä työssä näkyy, että kaikki työ on arvokasta.