Kuka? Leena Raittinen, 33 vuotta, Lahti

 

Mikä? HR-konsultti, Kilta Henkilöstöpalvelu Oy

 

Milloin? Aloitti Kiltassa HR-konsulttina helmikuussa 2016

 

Leenan näkemys: ”Kaikki työ on arvokasta ja tärkeää”

 

Laitoin eräänä päivänä hakemuksen Kiltan erään asiakasyrityksen johdon assistentin tehtävään. Etenin hakuprosessissa kolmannelle kierrokselle saakka, mutta harmikseni en saanut kuitenkaan paikkaa. Tuon ”epäonnistuneen” lopputuloksen seurauksena kuitenkin Kirsi Kiltasta otti minuun jonkin ajan päästä yhteyttä ja kysyi kiinnostustani Kiltan HR-konsultin työhön. Aikaisempi haku oli siis sujunut hyvin ja olin jäänyt mieleen potentiaalisena hakijana, mahtava juttu! En ollut aikaisemmin edes hakenut henkilöstöalan työpaikkoja, joten otin alasta ja työtehtävistä selvää tuttaviltani ja asia lähti etenemään. Kävin toimistolla juttelemassa muutamaan otteeseen, sillä haluttiin varmistaa molemmin puolin, että tiedän millaiseen työhön olen lähdössä ja olisiko se minulle sopivaa. Tein myös persoonallisuus/ soveltuvuustestaukset. Päätöstä valinnasta jouduin odottamaan, sillä väliin tuli yllättäen toimiston muutto uuteen osoitteeseen. Työt pääsinkin aloittamaan uudenkarheissa toimistotiloissa Hämeenkadulla.

 

Olen työskennellyt nyt Kiltassa HR konsulttina helmikuusta 2016 lähtien. Työtehtäviini kuuluu asiakkaiden rekrytointitoimeksiantojen hoito kokonaisvaltaisesti alusta loppuun saakka. Pähkinänkuoressa yhdistän töitä ja tekijöitä. Kirjoitan ja avaan työpaikkailmoituksia, käyn läpi hakemuksia ja hakijoita. Etsin potentiaalisia tekijöitä ja esittelen heille sopivia työpaikkoja. Haastattelen, kirjoitan esittelyjä sekä esittelen hakijoita asiakkaillemme. Sovin jatkohaastatteluista, neuvottelen työtarjousten ehdoista ja teen työsopimuksia. Hoidan toki rekrytointien lisäksi myös työntekijöidemme asioita esim. työterveys- ja työvaatteiden osalta. Työtä tehdään kasvotusten, puhelimessa ja viestein, pääosin toimistolla tietokoneen ääressä. Meillä Kiltan konsulteilla on hiukan eri painotukset ja vastuualueet työtehtävien suhteen, mutta pääsääntöisesti hoidamme kaikkia tehtäviä, pois lukien palkka- ja taloushallinto. Työpäivät ovat useimmiten vaihtelevia ja kiireisiä. Päivä menee aina vauhdilla eikä koskaan tule sellaista hetkeä, että vilkuilisi kelloa ja odottaisi työpäivän päättymistä.

 

Parasta työssä on mielenkiintoisen, haastavan ja palkitsevan työn lisäksi ehdottomasti mukavat kollegat. Toimistolla on hyvä henki ja työkavereiden kanssa jaetaan työarkea, nauretaan paljon, iloitaan onnistumisista ja heiltä saa tarpeen tullen tukea ja sparrausta tiukoissa tilanteissa. Työkavereitaan ei voi itse valita, mutta jokainen meistä pääsee ja pystyy vaikuttamaan työilmapiiriin mm. positiivisella asenteella. Kilpailuhenkisenä tyyppinä sopivan tekijän ja työn yhdistäminen ja siinä onnistuminen on minulle aina palkitsevaa. Se on eräs oman työni suola. Yksi työn kurjista puolista on taas se, että työntekijä saattaa jäädä yllättäen ilmoittamatta pois töistä, eikä häneen saada tämän jälkeen enää yhteyttä. Haastetta tällä hetkellä työhön tuo pula sopivista työntekijöistä. Ala on muuttunut ja tullut nopeatempoisemmaksi jo näiden muutaman vuoden aikana, minkä olen itse ollut mukana. Nopeus on valttia. On tärkeää matchata hakija heti tämän osaamisen ja kiinnostuksen pohjalta sopiviin työtehtäviin.

 

Koulutukseltani olen liiketalouden Tradenomi (BBA). Opintoja olen suorittanut sekä Suomessa että Irlannissa. Asuin nuorempana muutaman vuoden ajan töiden ja opintojen merkeissä Irlannissa. Työnhaku opiskelijana vihreällä saarella oli hiukan erilaista mihin olin tottunut. Paikallisia kauppoja kierrettiin CV paperinipun kanssa ja koitettiin antaa itsestä mahdollisimman hyvä vaikutelma. Se jännitti alkuun, mutta rohkeus palkittiin, sillä työpaikka löytyi.

 

Nuorempana tuli tehtyä aina niitä töitä, mitä kulloinkin oli tarjolla ja mahdollista hakea. Ensimmäinen työpaikkani on yläasteikäisenä ollut mansikanpoimijana. Töissä olen ollut sen jälkeen mm. ruokakaupan-, lastenvaateliikkeen ja rautakaupan myyjänä, siivoojana, tarjoilijana ja messuesittelijänä. Olen kasvanut yrittäjäperheessä ja itse ajattelen niin, että kaikki työ on arvokasta ja tärkeää. Elämäntilanteesta riippuen eri asiat korostuvat ja työpaikan haussa tärkeitä kriteerejä ovat olleet mm. palkka, sijainti, työajat, työn kesto, työkaverit, työtehtävien mielekkyys, joustavuus, työn vaativuustaso ja etenemismahdollisuudet. Jokainen arvostaa itselleen tärkeitä asioita. Opiskelijana minulle tärkeintä oli työstä saatava palkkatulo. Nykyään oleellista on mm. työn vaativuustaso ja haastavuus.

 

Koulutustani vastaavia töitä olen tehnyt Päijät-Hämeessä vuodesta 2010 lähtien. Aikaisemmin olen työskennellyt n. 4 vuotta teknisen alan maahantuontiyrityksessä osto- ja myyntiassistenttina sekä pari vuotta elintarvikealan valmistavassa yrityksessä myynti/talousassistenttina.

 

Työn ja vapaa-ajan erottaminen on minulle tärkeää. Toimiston vilinän ja hälinän sekä istumatyön vastapainoksi nautin vapaalla myös hiljaisuudesta, urheilusta sekä vietän aikaa perheen ja kavereiden kanssa. Harrastan mm. jalkapalloa kortteliliigassa. Olen myös aktiivisesti mukana urheiluseuratoiminnassa. Minut on helppo houkutella mukaan eri aktiviteetteihin ja tapahtumiin. Tämän kesän kesälomaohjelmassa oli uutena lajina suosählyä, jossa pelit sujuivat hyvin ja kotiin tuomisina matkaan lähtikin suomenmestaruuspokaali!

 

Nähdään ja kuullaan töiden merkeissä! Jos voin jotenkin olla avuksi, niin ota yhteyttä ja katsotaan asiaasi eteenpäin!